Minä haluan elää Suomessa, joka on maailman paras paikka lapsille ja perheille! Tämä vaatii Suomelta rohkeita, mutta tarpeellisia uudistuksia. Vanhemmuuden ja perheiden tukeminen tulee olla merkittävä prioriteetti seuraavalla hallituskaudella.
Syntyvyyttä ei saada nousuun sillä, että painostetaan lasten hankintaan, vaan tekemällä uudistuksia. Lapsia ei nimittäin koskaan hankita, vaan niitä saadaan. Kaikki eivät voi toiveistaan huolimatta tulla koskaan vanhemmiksi.
Vanhemmuuden ja työelämän tasa-arvo kaipaa uudistuksia. Vanhemmaksi tuleminen vaikuttaa tällä hetkellä merkittävästi vain äidin uranäkymiin ja mahdollisuuksiin. Kustannukset eivät kuulu vain äideille, sillä molemmat ovat vanhempia. Äitien vanhemmuuden kustannukset on korvattava, jotta naisen palkkaaminen ei olisi miehen palkkaamista suurempi kustannusriski työnantajalle. Se, että vanhemmuuden kustannukset jakautuisivat tasaisesti, lisää työllisyyttä ja kasvua.
Suomessa täytyy ehdottomasti toteuttaa perhevapaauudistus, joka huomioi perheiden erilaiset tilanteet ja mahdollistaa pienten lasten vanhempien osa-aikatyön. Keskeistä on toteuttaa perhevapaauudistus niin, että se tuo aitoa tasa-arvoa ja valinnanvapautta perheille järjestää lapsen hoito. Tasavertainen vanhemmuus on myös lapsen etu. Hyvä perhevapaauudistus lisää joustavuutta perheiden arkeen, huomioi perheiden yksilöllisyyden, parantaa tasa-arvoa ja lisää työllisyyttä.
Lapsen elämän varhaiset vuodet ovat merkittävät. Jokaisella lapsella tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua taustastaan riippumatta. Syrjäytyminen ja kouluttamattomuus periytyvät ja tämän takia syrjäytymisen ehkäisy on aloitettava jo varhaiskasvatuksesta alkaen. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on keskeisin merkitys ja jokaisella lapsella tulee olla pääsy varhaiskasvatuksen piiriin, mutta liian moni lapsi jää Suomessa kokonaan sen ulkopuolelle. Surullisinta on se, että ulkopuolelle jäävät usein ne lapset, jotka hyötyisivät varhaiskasvatuksesta kaikista eniten. Päiväkotipaikkoja tulee olla riittävästi kotien lähellä, eivätkä ryhmäkoot saa olla liian suuria. Palveluseteli mahdollistaa joustavaa käyttöä. Varhaiskasvattajien työhyvinvointi, osaaminen ja kuuleminen lisäävät lasten hyvinvointia.
Perheiden liikunnallisuuden edistäminen lisää koko perheen hyvinvointia. Neuvoloihin tarvitaan liikuntaneuvontaa tukemaan koko perheen liikunnallisuutta. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää se, että lapsi saa leikin varjolla tarpeeksi liikuntaa. Lapsen oman äänen kuuluminen on tärkeää, sillä jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus harrastaa hänelle mieluisaa lajia.
Koulupolun alkupäähän panostaminen on aina kannattavampaa kuin mekaanisesti koulupolun loppupäähän. Tämän takia en kannata oppivelvollisuuden pidentämistä, vaan sijoittamista varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Jokaisen lapsen on saatava peruskoulussa kattavat tiedot ja osaaminen, joilla hän voi jatkaa oppimista koko elämän. Koulujen sisäilman tulee olla hyvä, sillä yksikään lapsi ei saa sairastua epäterveen sisäilman vuoksi.
Lapsiin panostaminen on aina sijoitus tulevaisuudelle. Lapsi- ja perhepolitiikka kaipaa uudistuksia, jotta lapset ja perheet voivat hyvin. Syntyvyyttä lisää eniten tulevaisuususko ja sitä uskoa luodaan uudistuksilla. Näitä uudistuksia tekemään tulee valita uusia kansanedustajia, joilla on kokemusta lapsiperhearjesta juuri tänä päivänä.