Heikko koulutustaso ja työttömyys aiheuttavat nuorten syrjäytymistä. Koulutus vaikuttaa työllisyysnäkymiin ja on keskeisin ehkäisemään syrjäytymistä. Jokaisella nuorella on oltava toisen asteen tutkinto ja suunnitelma tulevaisuudelle. Nuoret, joilla ei ole lainkaan toisen asteen tutkintoa, ovat kaikkein heikoimmassa asemassa työllistymisen suhteen. Tällöin näköalattomuus ja suunnattomuus rakentavat syrjäytymisen uhkaa.
Oppivelvollisuuden pidentäminen ei ole paras lääke nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, vaan sijoittaminen varhaiseen tukeen. Varhainen tuki on oltava tarjolla ajoissa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi neuvolatoiminnan kehittämistä niin, että se vastaa vielä paremmin vanhempien tarpeita. Lapsiperhearki on palkitsevaa, mutta ajoittain se voi olla myös hyvin rankkaa. Perheitä on monenlaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Osalla perheistä ei ole lainkaan tukiverkostoja ja tasapainottelu arjessa on haastavaa. Yksilöllinen varhainen tuki voi olla pelastus väsyneelle vanhemmalle ja ohjata koko perhettä oikeaan suuntaan.
Perheitä on monenlaisia ja heillä on erilaisia tarpeita.
Syrjäytymiskierteen uhka alkaa jo varhaiskasvatuksesta. Kouluttamattomuus periytyy. Oppivelvollisuuden pidentäminen maksaisi laskelmien mukaan 180 miljoonaa euroa vuositasolla. Tällä mekaanisella toimenpiteellä ollaan kuitenkin aivan liian myöhään liikenteessä. On paljon haastavampaa ehkäistä syrjäytymistä koulutuspolun loppupäässä kuin alussa. Resurssit tuleekin sijoittaa koulutuspolun alkuun. Perusopetusta tulee joustavoittaa niin, että opettajat pystyvät tekemään työnsä hyvin ja yksilöllisesti.
Lapsen elämään panostaminen varhaisessa vaiheessa on investointi tulevalle. Vanhempien varallisuus tai koulutus ei saa vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin elämässä. Jokaisella lapsella pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua. Tasa-arvoinen pääsy varhaiskasvatukseen on taattava maksuja yhä alentamalla; tulevaisuuden tavoitteena tulee olla koko ikäluokkaa koskeva maksuton varhaiskasvatus. Sijoitus koulutuspolun alkuun on kannattavampaa kuin loppuun.
Alkuperäinen artikkeli Varhainen tuki ehkäisee nuorten syrjäytymistä julkaistu esaimaa.fi:ssä 25.12.2018.
Artikkelikuva: Sari Brandt