Isänpäivä
Biologinen vanhemmuus ei tee äitiä tai isää, vaan sen tekee rakkaus lapseen ja kasvattamiseen.
Tänään 11. marraskuuta vietetään isänpäivää. Juhlapäivää vietetään isien kunniaksi ja muistoksi, mutta virallinen liputuspäivä se ei ole. Lippu on kuitenkin nostettu isänpäivänä salkoon vakiintuneesti jo vuodesta 1987. Äitienpäivä on virallinen liputuspäivä, mutta isänpäivä ei. Näillä juhlapäivillä pitää ehdottomasti olla samanlainen asema. Vanhemmuuden pitää olla tasa-arvoista. Näin ei kuitenkaan ole. Perheoikeudellinen tasa-arvo ei toteudu, kun äitejä suositaan erotilanteissa. Työelämän tasa-arvo ei toteudu, silloin kun vanhemmuus vaikuttaa negatiivisesti juuri äitien urakehitykseen tai mahdollisuuksiin saada työtä. Sisäministeriö selvittää parhaillaan isänpäivän asemaa. Vanhempien yhdenvertainen kohtelu on tärkeää ja tämä pitää näkyä juhlapäivänä. Kysymys on arvoista. Vanhemmuuden tasa-arvo lähtee asenteista ja normeista.
Isänpäivänä heräsi kysymys, onko oikein toivottaa isänpäivää kaikille isille? Isänpäivän juhla kuuluu myös kaikille isänmielisille ja isänroolissa oleville. Kaikilla ei ole isää elämässään. Heille isänpäivä voi olla henkisesti rankka. Päiväkodeissa ja kouluissa on tärkeää ottaa huomioon positiivisella tavalla ne lapset, joilla ei ole isähahmoa läsnä ja välttää poissulkemisen tunnetta. Biologinen vanhemmuus ei tee äitiä tai isää, vaan sen tekee rakkaus lapseen ja kasvattamiseen.
Olen itse kiitollinen siitä, että minulla on elämässäni isäni kivijalkana. Hän on opettanut lempeän lujalla tarmokkuudellaan sen, että aina on katsottava eteenpäin. Kaikki lapset ansaitsevat välittävän vanhemman/vanhemmat. Tärkeää on se, että lapsi tulee rakastetuksi oman itsenään ja saa kasvaa turvallisesti. Olen myös onnekas, sillä mieheni on vuodenikäiselle tyttärellemme yhdenvertainen vanhempi ja jaamme hoitovastuun tasapuolisesti. Yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet vanhempina on myös lapsen etu.